keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Islannin ilmavalvonnasta

Vanha viisaus sanoo, että sähköposteja ei koskaan kannata kirjoittaa - tai ainakaan lähettää - tuohtuneena. Voisi kuvitella, että sama ohje pätee myös blogikirjoituksiin. Tästä huolimatta aion antaa nyt palaa, onhan olemassa toiveita siitä, että jos homma lähtee täysin lapasesta on tämäkin kirjoitus ehkä jälkikäteen poistettavissa.

Paasikiven suuhun on pantu ajatus ulkopoliittisesti typerästä ja vastuuttomasta Suomen kansasta. Itse vuosia Suomea puhumassa kiertäneenä uskallan olla eri mieltä: Suomen kansa on keskimäärin hyvin perillä asioista eikä ole helposti höynäytettävissä. Esimerkiksi eilen puhekeikalla Kuopion klubilla sain jälleen todeta, että suomalaiset kyllä tietävät miten maa ja maailma makaavat. Blogosfääristä löytyy kyllä kaikenlaista tohisijaa, mutta he eivät kuitenkaan edusta Suomen yleisen mielipiteen varsin vakaata köliä.

Aikanaan tovin ulkoministeriössä olleena uskallan mennä myös takuuseen valtiollisesta johdostamme. Tilannekuva on takuulla hyvä. Avainpaikoilla on asiansa osaavia ihmisiä, joita vilpittömästi elähdyttää pyrkimys huolehtia Suomen turvallisuudesta ja sen eduista. Aina tätä pyrkimystä ei osata sanoa ääneen - eikä se kaikissa tilanteissa liene tarpeenkaan; ulkopolitiikan parlamentarisoinnilla ja karnevalisoinnillakin lienevät omat rajansa. Silti esimerkiksi ulkoministeri Tuomiojan blogikirjoitus Islannin ilmavalvontaan mukaan lähtemisestä on selkeydessään ja tyyneydessään vertaansa vailla.

Mutta vaikka perusasiat ovat Suomessa kunnossa, silti ns. ulkopoliittinen keskustelumme on varsin usein sangen harhaista, jopa totaalisen nyrjähtänyttä. Mielletään, että esimerkiksi turvallisuuspolitiikkamme on siltarumpupolitiikkaan verrattavissa olevaa puuhastelua, jonka arvo mitataan alueellisina työllistämisvaikutuksina tai vaikkapa nyt kyseessä olevina Islannin ilmavalvonnasta aiheutuvina, varsin marginaalisina pidettävinä kuluina. Tai että Suomi jotenkin itsestäänselvästi kykenisi jatkossakin pitämään huolta omasta puolustuksestaan ilman ulkopuolista yhteistyötä ja tukea ja voisi siksi suhtautua vieroksuen muiden toiveisiin avusta ja yhteistyöstä.

Ei liene kohteliasta nimetä nimiä, mutta etenkin monen kansanedustajan kohdalla tuntuu, että kyky (suur)strategiseen ajatteluun on erittäin heikko. Monasti nämä puutteet edelleen kertautuvat mediassa, joka kustannuspaineiden ja kiirehösellyksen seassa uskollisesti toistaa reikäpäisimpiä tulkintoja ilman, että niitä avattaisiin, pohdittaisiin ja tarvittaessa kyseenalaistettaisiin (tässä kuitenkin virkistävä poikkeus). Jos iso kuva uupuu tai sitä ei haluta esittää, ei liene ihme että kansalaisetkin suhtautuvat epäillen suuriin päätöksiin.

Silloinkin kun keskustelu sivuaa strategisia ulottuvuuksia vaikutelmaksi jää ettei kuitenkaan nähdä metsää puilta. Islannin ilmavalvonnssa on haluttu nähdä salakavalia pyrkimyksiä viedä Suomea "lähemmäksi Natoa" tai ainakin se on osoitus siitä, kuinka ulkopoliittinen johtomme on Yhdysvaltain "sylikoira".

Nähdäkseni Islannin ilmavalvontapäätöksen - jos se siis tulevasta eduskuntakäsittelystä selviää - merkitys ei ole siinä, että se jotenkin lähentäisi Suomea Natoon. Päinvastoin, sen merkitys on siinä, että se mahdollisesti hidastaa Naton ja sen johtovaltion Yhdysvaltain loitontumista Pohjois-Euroopasta ja viime kädessä myös Suomesta.

Kylmän sodan jälkeisellä kaudella on syntynyt kummallinen harhakäsitys, että USA:n kiinnostus Pohjois-Euroopan alueellisen vakauden ylläpitämiseen on saavutettu etu. Näin ei ole, vaan Yhdysvalloissa tullaan todennäköisesti pohtimaan sen antamia turvallisuussitoumuksia uusiksi tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Yhdysvaltain vetäytyminen Islannin ilmavalvontavastuusta vuonna 2006 oli ensimmäinen merkki tulevasta ja nyt toivottavasti toteutuva pohjoismainen ilmavalvontajakso Islannissa on sille loogista jatkoa.

Tämä ei kuitenkaan kerro siitä, että Pohjoismaat jotenkin jotenkin tiiviimmin kietoutuisivat Natoon. Päinvastoin, he osoittavat osaltaan paikkaavansa Naton roolia ja kantavat vastuuta alueellisesta vakaudesta ja turvallisuudesta. Samalla ne osoittavat myös Yhdysvalloille, että he ovat kykeneviä olemaan alueellisia turvallisuuden tuottajia, eivätkä odota Yhdysvaltain ja Naton kantavan yksin vastuuta ja kaikkia kustannuksia. Tämä on merkittävää, sillä kuten Yhdysvaltain entinen puolustusministeri Donald Rumsfeld on mielenkiintoisissa muistelmissaan todennut, Yhdysvallat auttaa mieluiten sellaisia valtioita jotka auttavat itseään.

Jos haluaa spekuloida vielä pidemmälle, niin Islannin ilmavalvontapäätös on merkittävä myös siksi, että se syventää nimenomaan omaehtoista pohjoismaista yhteistyötä ja viime kädessä myös alueen maiden välistä solidaarisuutta. Tässä mielessä päätöksen fokus on nähdäkseni ensisijassa täällä Pohjolassa eikä Washingtonissa, kuten monet ovat halunneet arvella.

Pohjoismaista puolustusyhteistyötä on yritetty monasti historiassa, mutta koskaan se ei ole vielä onnistunut. Yleensä syynä on ollut se, että alueen johtovaltio Ruotsi ei ole halunnut sellaiseen sitoutua. Viime vuosina Ruotsi on kuitenkin osoittanut suorastaan häkellyttävää valmiutta ottaa vastuuta naapuriensa turvallisuudesta (mm. solidaarisuusjulistus) sekä myös kehittää ja johtaa käytännön puolustusyhteistyötä alueella. Tälle tiivistyvälle yhteistyölle voi tulla myös tarvetta, mikäli ajan mittaan Yhdysvaltain ja Naton rooli alueella pysyvästi heikkenee.

Lienee selvää, että Suomenkaan etujen mukaista ei ole turvallisuuspoliittinen tyhjiö, jonka hiljalleen sotilaallisesti vahvistuva Venäjä varmasti mielellään täyttäisi esimerkiksi "takaamalla" Pohjois-Euroopan turvallisuuden jatkossa. Pohjoismainen yhteistyö ei luonnollisesti voi omaksua johtovastuuta Pohjois-Euroopan turvallisuudesta eikä taata vaikkapa Baltian maiden turvallisuutta. Mutta omalta osaltaan se voi olla tekijä joka vahvistaa alueellista turvallisuutta ja vakautta ja siten myös Suomen omaa asemaa. Esimerkiksi pitkälle yhteensopivat pohjoismaiset ilmavoimat voisivat säästää sekä kustannuksia että toimia tehokkaana alueellisena pelotteena.

Islannin ilmavalvonnassa ei siis nähdäkseni ole kyse mistään sala-natotuksesta, vaan paremminkin Naton mahdollisesti hiipuvasta asemasta Pohjois-Euroopassa ja alueen maiden hapuilevista yrityksistä täyttää itse mahdollisesti syntymässä olevaa tyhjiötä. Tämä ei välttämättä ole toivottavaa, mutta se saattaa kuitenkin olla väistämätöntä. Olisi perin onnetonta, mikäli Suomi nyt omilla ratkaisuillaan estäisi yhteistyön syventämisen. Samalla näet heikennettäisiin Suomen oman turvallisuuden perusteita arvaamattomilla tavoilla.

Hiski Haukkala

7 kommenttia:

  1. Ei lähtenyt lapasesta lainkaan. Päinvastoin, arvokkaita käytännönläheisiä huomautuksia. Kuten Tuomioja siteeraamassasi blogauksessaan toteaa: "Suomalaiset suhtautuvat ensimmäisten mielipidetiedustelujen perusteella tähän varauksellisesti. Epäilevät kysymykset ovat ihan ymmärrettäviä, mutta uskon epäilyjen hälvenevän, kun tiedetään mistä on ja mistä ei ole kysymys".

    Olen samoilla linjoilla siitä, että Nato-kortin vilauttelu ja turvallisuuspolitiikan linjavetoihin ilmavalvontapäätöksen sitovat puheenvuorot saattavat hyvinkin toimia käytännönläheisempää keskusteluilmapiiriä vastaan. Ja tällainen ilmapiiri taas pahimmillaan vieraannuttaa kansaa asiakysymyksistä - sikäli kun niistä ja niiden perusteella halutaan myös toisinaan vääntää peistä.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset Tapio tästä. Täysipäinen analyysi vaatii aina tietysti kaksi asiaa: pätevän tilannekuvan ja siitä johdettavat johtopäätökset. Monasti tuntuu, että Suomessa mennään suoraan johtopäätöksiin ja niihinkin tunteenomaisen wanhan kaavan mukaan. Maailma muuttuu nyt ripeää vauhtia ja Johnny Slogan -maiset Nato-heitot ja sylikoirat sun muut epä-älyllisyydet eivät yksinkertaisesti auta asiaa.

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että asiasta keskustellaan ja jopa spekuloidaan. Nyrjähtämis- ja salaliittosyytöksille altistumisen uhallakin heitetään ilmoille vähän lisäkysymyksiä.

    Voidaanko ajatella Islannin ilmavalvontakysymyksellä olevan tekemistä Suomen lähentämisellä Naton kanssa? Ai miten? Ajatusleikki: Oletetaan, että Suomi osallistuu tehtävään. Antaisiko tehtävään osallistuminen poliitikoille mahdollisuuden argumentoida, että Suomen osallistuttua Islannin Nato-johtoiseen ilmavalvontaan on luonnollista, että Suomi osallistuu Naton kanssa tehtävään yhteistyöhön myös jossakin seuraavassa asiassa? Ja kenties seuraavassa ja niin edelleen. Nato-yhteistyö voi johtaa tai olla johtamatta Suomen Nato-jäsenyyteen, siihen vaikuttaa moni asia. Ehkä Islannin ilmavalvonnalla ei ole tämän kanssa vielä mitään tekemistä tai ehkä kuulemme poliitikkojen käyttämästä retoriikasta jälkikäteen mikä merkitys sillä oli heille.

    Sala-natotus on oivallinen ja hauska termi, viitataan sillä sitten salaliittoteorioihin tai vaikka siihen, että poliitikoilla voi olla monta mielipidettä samanaikaisesti. Suomen poliittiseen johtoon kuuluvilla on kuitenkin kaksoisrooli. Toisaalta he edustavat hallituksen virallista kantaa, jonka mukaan ei ole tarvetta pimittää transatlanttisen yhteistyön tiivistämisen pyrkimystä ja että Suomi keskittyy Pohjoismaiseen turvallisuusyhteistyöhön. Toisaalta he ovat puoluepoliitikkoja jotka suljettujen ovien takana saattavat sanoa esimerkiksi, että saattaisi olla haluja viedä Suomi Natoon. (http://cablegatesearch.net/cable.php?id=09HELSINKI79)

    VastaaPoista
  4. Asiallinen kirjoitus. Kiitos. Ja vieläpä Tampereen Yliopistolta. Keräilykamaa!!!

    VastaaPoista
  5. Kiitokset molemmille nimimerkeille! Finland Inc on aina terävä eikä petä nytkään. Mitään rahat takaisin -takuuta en tietysti voi antaa etteikö Nato-yhteistyö voisi osittain tämän syystä syventyäkin. Se ei kuitenkaan ole nähdäkseni tämän harjoituksen pääasiallinen pointti. Eikä sen yhteistyön syvenemisessä ole minun kannaltani välttämättä mitään pahaa. Mutta vielä: en usko Suomen Nato-jäsenyyden olevan ratkaisu turvallisuusympäristömme haasteisiin. Tämä aihe ansaitsisi oman analyysinsä, mutta sen paikka ei ole nyt. Joitakin aihioita olen jo koettanut tarjota SMK:n sivuilla.

    Ja mitä tuohon Anonyymin päräytykseen tulee, niin vaikka olen luvannut itselleni etten niihin ikuna reagoi, niin pakkohan se on: taitaa tuokin olla eräänlainen instant-klassikko!

    VastaaPoista
  6. Moi!

    Mukava ja mielenkiintoinen kirjoitus. Kiitos! Suomen lähtökohdista keskusteleminen on toki erittäin relevanttia, mutta miltä tämä asia näyttää sinun mielestäsi Islannin näkökulmasta? Eilisen Nelosen uutisissa esitetyn klipin (http://www.nelonen.fi/uutiset/videot-ja-uutisl%C3%A4hetykset?vt=video&vid=287842) perusteella Islanti, tai ainakin asian esittänyt valtiovarainministeri, näyttäisi toivovan etäisyyttä Natoon. Tämän pohjalta tuntuukin, että ainakin Islannin näkökulmasta pohjoismainen yhteistyö muodostaa halutun viiteryhmän, jota voisi argumenttina ainakin ajatella etäisyyden ottamisena. Toki, yksittäiset lausahdukset eivät välttämättä muodosta vielä Islannin virallista kantaa, mutta Suomenkin kannalta tämän myötä voisi olla yhä selvempää, että intressit ovat nimenomaan pohjoismaisessa yhteistyössä.

    Ja mitä muuta kyseisen klippiin tulee, jää ilmavalvonnan nykytila Norjan ja Islannin eriävien näkemysten varjossa hieman epäselväksi. Tietääkö Islanti siis itse missä mennään?

    VastaaPoista
  7. Hei Aino! Ja kiitokset kommentistasi. Kysymyksesi ovat hyviä, mutta pahoin pelkään, että en osaa niihin kovinkaan pätevästi vastata. Islannin sisä- tai ulkopolitiikka ei ole vahvinta aluettani alkuunkaan. Osittain media antoi ymmärtää että ko. ministeri kuuluu poliittiseen vasemmistoon, joka perinteisesti on ollut Nato-allerginen. Voi kuitenkin hyvin olla, että myös Islannissa pohjoismaisen yhteistyön merkitys on noususssa. Ei välttämättä siksi, että se olisi paras ratkaisu Islannin(kaan) kannalta, vaan siksi että blogissa ja kirjassanikin jäljittävät muutokset ajavat alueen maita tähän suuntaan.

    VastaaPoista

Tervetuloa keskustelemaan. Toivon keskustelijoiden osallistuvan keskusteluun omalla nimellään – niinhän minäkin teen.